dsdf

You want a piece of me?

Ajattelin tehdä postauksen omasta tyylistäni, koska huomasin, että Päivän asu -kuvia on ollut hienot nolla, ja ylipäätään fotoja ostoksista ym. on ollut oikeastaan hyvin, hyvin vähän. Kootut selitykset: huono kamera. Se on sellainen kökkelö (väännös sanasta kökkö, toim. huom.), joka ei saa yhtään hyvälaatuista kuvaa aikaan, jos ei ole luonnonvaloa. Ja sitähän löytyy näin harmaan tylsään talviaikaan vähän, joten nyyhkien olen poistanut kamerasta kuvia uusista kengistä ja kirpparilöydöistä, kun ovat niin hävettävän epäselviä. Tiedän, mitä väliä, onhan muillakin sama ongelma tuon valon kanssa, mutta ei niitä voi pistää tänne, kun väritkin on aivan erilaisia mitä luonnossa.

Joten ratkaisin ongelman kuvailemalla tyyliäni ja hakemalla siihen tueksi pari kuvaa netin ihanasta maailmasta. Here u go!

1. Tiukka alaosa, löysä yläosa. Tämä on niiiin minua. Omistan oikeastaan vain pillifarkkuja, en viihdy ollenkaan leveälahkeisissa. Kesäaikaan (talvisin ei tarkene) myös legginsit ja trikoot ovat ahkerassa käytössä. Yläosana toimii tunikat, isot t-paidat, löysät villapaidat. Okei, onhan minullakin niitä päiviä, jolloin yllä on vain se tylsä printti-teepaituli ja huppari, mutta jos on aikaa ja kiinnostusta, tykkään väännellä hauskoja yhdistelmiä yläosaksi. (psst! Kurkkaa inspiraatio-postauksestani tyttö, jolla on harmaa villapaita ja pillifarkut, siinä look-a-like.)

No, älkää nyt kuitenkaan luulko minusta liikoja, tuohon minulla ei ehkä riittäisi rohkeutta (juuh, aristan graafisia kuvioita alaosana), mutta kyseisen tyyppisillä yhdistelmillä villapaita+trikoot on välillä hauska leikkiä.

2. Napitettava villatakki. Näitä minulla on lilana, ruskeana ja harmaana. Ne ovat vain niin söpöjä ja näppäriä yhdistää tavalliseen t-paitaan, pitkähihaiseen, tunikaan, käyvät myös kylmemmällä ilmalla mekon kaveriksi. Pienempänä (ei nyt tullut fiksumpaa sanavalintaa mieleen), pidin huppareista, mutta nykyään olen vaihtanut ne lähes kokonaan näihin, ovat jotenkin persoonallisempia ja mallivaihtoehtoja kuitenkin löytyy.


3. Violetti, lila (rakkaalla lapsella on monta nimeä). Olen rakastunut lilan/violetin (onko kyseisillä sanoilla mielestänne eroa?) lähes kaikkiin sävyihin, ja tällä hetkellä niitä löytyy niin villatakeissa, tunikoissa, topeissa kuin koruissakin. Koitan kuitenkin pitää kohtuuden mielessä; yhdessä asussa harvemmin näkee kuin yhden kerran piristeenä kyseistä väriä. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ennen ollut mitään must have -väriä, joten saa nähdä, kauanko yhteinen taipaleemme kestää.


Kaikki vasemmanpuoleisen sarakkeen liilat ovat ihania, ja olenkin huomannut, että mitä tummempi violetti, sitä enemmän tykkään. Hempeä lila (ylin oikealla) ei enää kolahdakkaan niin hyvin.

4. Musta kynsilakka + lyhyet kynnet. Tämä yhdistelmä vain tehoaa, aina kun vain jaksan, lakkaan kynneet Mavalan Black 48 -lakalla. Lyhyet kynnet johtuvat ajottain kynsien pureskelusta (valitettavasti), mutta silloinkin kun olen purematta kynsiä, leikkaan ne lyhyiksi. En vain osaa toimia pitkillä kynsillä; ne lohkeilevat ja repeävät aina johonkin hemmetin sukkahousuihin! Toinen väri mitä käytän kynsissä paljon on kirkkaan punainen, mutta tummat värit sopivat paremmin omiin kynsiini. Punaiset kynnet jotenkin hyppäävät niin pahasti esiin, eivätkä soinnu oikein yhteen ihon värini kanssa.

5. Balleriinat, mitä värikkäämmät ja suloisen tyttömäisemmät, sitä parempi. Nämä ovat varmasti jo menneet pois muodista, mutta minä vain jatkan niiden rakastamista. Kun en muutenkaan niin orjallisesti tuota muotia noudata pukeutumisessani, en ole nähnyt syytä, miksi jättäisin balleriinat pois. Minun jalkaani ne istuvat, vaikka aluksi aina tuntuvatkin vähän epämukavilta, kun pohja on ohukainen. Käpsyttelen niillä ympäri maita ja mantuja keväästä syksyyn. Kun vesi menee läpi niistä ja ovat muutenkin jo rähjääntyneet (yleensä syys-lokakuun vaihteessa), siirryn haikein mielin vähän pitävimpiin kenkiin.

Nämä saattaisivat jopa olla vähän paremmat jalassa, kun tuota korkoakin hieman löytyisi, eivätkä ole täysin "läpyskäpohjaiset". Andiamo, 39,90 e.

Tässä tyylini peruspiirteet olivat. Jos kamera suostuisi yhteistyöhön ja/tai aurinko suostuisi pilkistämään vähän useammin, voisin ehkä esitelä vaatekaappini sisältöä tarkemmin...

Onko sinulla joitain tiettyjä vaatteita tai piirteitä, jotka liittyvät ehdottomasti omaan tyylisi? Omistatko mielestäsi selkeän 'tyylin'?

kuvat: Andiamo , Hel-Looks , Asos , Googlen kuvahaku

Hei ystäväiset, ettethän unohda Buttermilk Bisquitsin arvontaa?

Itsensä hyväksymisen sietämätön vaikeus

/edit, tähän alkuun. Aloitin tämän otsikolla "Hoikkana pysymisen sietämätön vaikeus", mutta muutin sen sitten nykyiseen. Vanha otsikko sai minut kuitenkin ajattelemaan: uskonko tosiaan, että voin hyväksyä itseni ja olla kaunis vain olemalla hoikka?

Tässä siis nyt tämä alkuperäinen teksti:


Tämä postaus poikkeaa nyt vähän tästä muoti-teemasta, mutta toisaalta sairaalloinen laihuus on tämänhetkinen median luoma kauneusihanne, jota esimerkiksi suurinosa malleista edustaa. Kukapa ei tuntisi itseään pyöreäksi katsellessaan hoikkia kaunottaria loputtoman pitkillä ja täydellisillä säärillä niin lehdissä ja tv:ssä?

Sanoisinko, että laihanpuoleisia malleja.

Ennen en ajatellut painoani (mikä ei ole oikeastaan ihme, kun ikää on vasta 15), osittain, koska en ajatellut ulkonäköasioita, osittain koska olin 'normaali' ja se riitti. En ollut pulluka, en laiheliini. Olin se tavis sieltä keskeltä. Nykyään kuitenkin olen jotenkin alkanut imeä itseeni noita vääristyneitä käsitteitä siitä, millainen on normaalipainoinen. Vaikka painoindexini on aivan normaalipainoisen alarajassa, tuntuu, että ylimääräistä on mahassa ja reisissä. Näen itseni peilistä tavallisena, tavallisen pyöreänä. Se ei kelpaa.





Tammikuussa aloitin näinkutsutun "totaalilakon" (kyllä, oma termini), joka kieltää kaiken limuista pizzaan. Karkit, sipsit,jätskit, pirtelöt, popparit, munkit, donitsit... En niinkään painon takia, vaan koska ahdistuin ainaiseen herkkujen syöntiin; tuntui, että joka päivä ahmin pizzaa tai mutustin irttareita. Joulun alla olevan koeviikon vedin läpi kunnialla karkkien ja muiden "herkkupalkintojen" voimalla. Tammikuussa tuntui, että kaupassa himoitsin jokaista sipsipussia ja limupulloa, mutta ne syötyäni olo oli niin fyysisesti kuin henkisesti paha. Sen herkuttelun ajan oli hyvä olo, mutta sitten sorruin taas ajattelemaan kaloreita, rasvaa, sokeria. Miksi minä olen tällainen herkkuperse, miksi?


Nyt, kun herkut on jäänyt, olen alkanut ajatella liikunnan määräni. "Onhan se aika alhainen, parit hikitreenit viikossa ja päälle vain jooga..." "Jotkut käy joka päivä juoksemassa..." Katsoessani peilistä mietin, miksen enää näe itseäni kauniina kuten ennen. En ole mielestäni lihava, mutta olen jotenkin tavallinen, ja se on melkein pahinta. Olla normaali, tavis, persoonaton. Tämä vääristynyt omakuva näkyy myös pukeutumisessani; en löydä mitään kivaa päälle pantavaa, eikä pukeutuminen oikein edes kiinnosta. Vaatekaappi on täynnä tylsiä vaatteita.


En tiedä, mihin suuntaan kulkea. Toinen puoli minusta haluaa rynnätä urheilemaan, pitämään kiinni lakostani, elämään näennäisesti terveellisti. Toinen puoli kuitenkin haluaa, että olen jotakin muuta kuin vain hyvännäköinen vartalo. Lakkoni on ajamassa minut hulluksi, ajattelen koko ajan, mitä saan syödä, mitä en, ja voisinko kuitenkin ostaa pienen suklaapatukan. En myöskään jaksaisi aina miettiä urheilua. En ole lihava, minulla on hyvä kunto. Miksi siis jaksan valittaa ja surra liikunnasta?

En halua muuttua langanlaihaksi luurangoksi, mutten myöskään lihoa palloksi, vaan haluan lakata huolehtimasta syömisistäni ja liikkumisistani. Haluaisin olla tyytyväinen valintoihini, enkä jatkuvasti kyseenalaistaa päätöksiäni. Nyt olen epävarmuuden huippu, ja olen huomannut, että se näkyy myös vaatekaupoissa (no, nyt päästiin takaisin tämän blogin aiheisiin): en tiedä, mitä haluaisin sovittaa, mikä olisi kiva vaate, kaikki vain ovat "ihan ok" ja lipuvat ohi. Siirryn rekistä toiseen ja kolmanteen, mitään löytämättä.

PS. Katsokaapa huviksenne edellisen inspiraatio-postauksen vikaa kuvaa tytöstä, jolta sain mielestäni eniten ideoita. En valinnut häntä hänen vartalonsa, vaan vaatteiden takia, mutta sattuupa olemaan melkoisen laiha tyttö...


Kuvat: http://www.taloussanomat.fi/ , http://www.elle.com/

psst. Ethän unohda Mintun meikkiarvontaa? http://go4itvol2.blogspot.com/2008/02/suuri-meikkiarvonta.html

Inspiraatiota hakemassa

Näin märkänä, räntäisenä ja harmaan kammottavan launtai-päivänä on juuri mainio aika etsiä inspiraatioita pukeutumiseen! Tuntuu, ettei aamuisin - mistä kaamoksesta lie johtuen - jaksa miettiä vaatetusta sen tarkemmin, joten päätin tutustua tarkemmin Hel-looks -sivustoon. Toiveena olisi löytää innoittajia itselleni suoraan Helsingin kaduilta.




Viereisessä kuvassa on aivan älyttömän söpö tunnelma! Siniset farkut ovat ehkä minulle jo vähän liikaa, mutta yläosa todellakin toimii. Piristäisi tätä harmaata säätä kummasti, jos kävelisin tuolla sumussa ja loskassa tässä asussa! Tuollaisessa "kukkapiposta" haaveilin pitkään, mutta päädyin vähän aikaa sitten silti tupsupipoon.



Miten inspiroi? Kehottaa, suorastaan huutaa, söpöilemään väreillä. Jos joku sanoisi minulle pitävänsä yllä pelkkää vihreää ja sinistä, voisin epäillä, onko valinta napsahtanut aivan nappiin, mutta tässä kyseinen juttu toimii.








Mistä aloittaisin? Villapaita on älyttömän kiva (tosi persoonallisesti sanottu, jep jep) ja siinä yhdistyy tuo tämän hetken muotivillitys, löysä yläosa - kuten iso villapaita - ja tiukka alaosa. Yleensä sitä kai käytetään tällä hetkellä niin, että alaosana toimii trikoot, mutta niillä, joilla ei pokka riitä tai on muuten vain vilukisu, tiukat pillifarkut sopivat hyvin korvaajiksi. Kaulakoru on persoonallinen, itsetehty ja sopii asuun kuin nyrkki silmään (jaahas, nyt mennään näihin kuluneet kliseet-osastolle). Pinkki laukku piristää muuten tummaa väriskaalaa loistavasti. Ja pisteenä i:n päälle sininen huivi on kietaistu hauskasti päähän, täytynee kokeilla sitä itsekin.

Miten inspiroi? Selkeästi osoittaa minulle, että olisi jo aika hankkia iso ja muhkea villapaita, mielellään tummasävyinen. Ja ne typerät ja lapselliset pinkkipossu-laukut, jotka noloina lojuvat kaapin pohjalla, voi ottaa käyttöön, kun pukeudut muuten tummaan. (Paitsi tietenkin jos niissä sattuu olemaan niitä Barbien kuvia.)





Wau. Tyttö todella osaa pukeutua, täytyy sanoa. Ja myös nostaa hattua, sillä kuva on tämän vuoden tammikuulta, ja hänellä on yllään ohuet trikoot ja balleriinat. Tykkään pienistä yksityiskohdista, kuten pinkistä hiuspannasta/-lenkistä/millä nimellä sitä pitäisikään kutsua, sekä mustasta käsilaukusta. Kuitenkin nuo vaatteet ovat se, joka tyrmää. Tuo villatakki (joka on muuten yksi ihanimmista harmaan sävyistä, I think) on ehdottomasti lyhyt, mutta lilojen nappiensa kanssa aivan upea yhdistelmä noiden kiiltävien legginsien kanssa. Kenkien sininen sävy on kaukana jostain "haaleasta sinisestä", sillä ne todellakin hyppääväät esiin kuvasta. Tytön ilme valitettavasti tosin paljastaa meille, että kauneuden ja hyvältä näyttämisen eteen saa kärsiä - noissa vetimissä hän paleli aivan taatusti!


Miten inspiroi? Inspiroi minua miettimään miten pukeudun ja löytämään oman tyylini, jotta voisin joskus näyttää ehkä tuolta. Muodikkaalta, persoonalliselta, just fabulous.


Kuvat : http://www.hel-looks.com/

PS. Anteeksi suht lyhykäinen postaukseni, mutta vaikka (tai ehkä juuri siksi, kun) lauantai-illassa mennään, aikaa ei ole rajattomasti tähän bloggailuun, joten en ehtinyt Hel Looks:ia kokonaan koluta. Kivahan se olisi ollut, jos olisin esitellyt kymmeniä innoittajiani, mutta nämä kolme riittävät alkuun. Ehkä jatkoa myöhemmin..?
Hauskaa ja inspiroivaa viikonloppua kaikille!

Täydellisen ihon salaisuus..?

Olin niitä hulluja, jotka aamuin illoin puhdistivat kasvonsa puhdistusemulsiolla, sitten kasvovedellä, lopulta vielä lisäävät suuret kerrokset rasvoja naamaansa. Plus tietenkin iltaisin meikkien puhdistusoperaatio erillisillä puhdistusaineilla ja aamuisin huolellinen meikkaus. Olen ajatellut tämän olevan askel niin virheettömämpään ihoon ja kauniiseen meikkiin, mutta ainakin ensimmäisessä asiassa olen todistanut olleeni väärässä.

Laiskuuteni on päässyt valloilleen tämän ja edellisen viikon ajan. Iltaisin on väsyttänyt niin tautisesti (johtunee todennäköisesti jälkijärkytyksestä, kun olen tajunnut, että joulu tosiaan on ohi ja arki alkanut), että hinkattuani meikit pois nassusta, olen ollut kaikkeen puhdistamiseen niin kypsä, että kasvovesi- ja puhdistusmaitoputelit on jäänyt kylppärin peilikaappiin. Aamuisin on ollut kiire, jolloin mahani on valinnut aamupalan syömisen kasvojen huolellisen puhdistamisen sijasta.

(Tähän väliin kerron, että ihoni on atooppinen, eli hyvin kuiva, mutta siellä ilmenee myös paikoittain, lähinnä otsassa, ihanan punoittavia ja ärtyneitä finnejä.)

Lopputulos tälle jaksamattomuudelleni ei ole kuitenkaan ollut kukkiva naama - vaan lähes finnittömmät kasvot! Olin tänä aamuna hyvin järkyttynyt tajutessani, ettei yksikään näppy naamassani kirkunut olemassaoloaan heleänä, vaan ihoni oli ainoastaan aavistuksen "korppuinen", johtuen atopiasta (ja tämähän ongelma ratkesi heti pursutettuani puoli purkkia kasvorasvaa ongelmakohtiin). Mitä ihmettä? Onko kauan ja kaikkialta etsimäni virheettömämmät kasvot oikeasti pelkän vedellä kasvojen huuhtelun ja erilaisten puhdistusaineiden ja muiden kemikaalien pois jättämisen takana?

Mistä minulle(kin) on sitten syntynyt tämä käsitys, että ns. täydellisen ihon saa vain, jos jaksaa tehdä sen eteen jotain; eli päivittäisiä puhdistussessioita emulsioineen + kaikkia kuorintoja ym., joihin minä en ole ihon kuivuuden takia ryhtynyt? Olenko todella ostanut kaupasta miljoona tuubia epäpuhtauksia estäviä tuotteita hetken mielijohteen ansiosta? Sitä tämä säästämisen nimeen vannova pihi tyttö ei myönnä!

Kyllähän tuo asia lähtee mediasta. Lehdissä toitotetaan vinkkejä, joilla murrosikäisenkin iho näyttää raikkaalta, mainostetaan miljoonaa tuotetta, julkkikset kehuvat kauniin ihonsa salaisuudeksi huolellista puhdistamista. Ystäväni kosmetologiäiti on antanut meidän tyttöporukallemme vinkkejä, ja hänen kauneuden ABC:nsa on puhdista, puhdista, puhdista. Kuorintaa, puhdistusmaitoa, kasvovettä, täsmätuotteita...

Kenen iho oikeasti kestää tuollaista käsittelyä, vieläpä päivittäin? Esimerkiksi kasvovedetkin ovat loppujen lopuksi aika vahvaa tavaraa, ja aivan maalaisjärjellä ajateltuna ei ole mitenkään outoa, että minunkin herkkä ihoni reagoi ärtymällä ja helottamalla. Myös ainaisen puhdistamisen, eli ihon kuivattamisen, vastapainoksi tarvittaisiin hyvää rasvausta. Läheskään kaikissa hyväntuoksuisissa ja tyylikkäissä kasvorasvaputeleissa ei ole tarpeeksi kosteutusta. Itse olen todennut, että se hajustetoon perusrasva on paras.

Jos toteaa, että omaan ihoon vahva kemikaalien käyttö toimii, niin mikäs siinä, en lähde sitä tuomitsemaan. Mutta toivon vaan, ettei kukaan yksin Demin neuvojen takia läträä noiden puhdistusaineiden kanssa ja ärsytä ihoansa vain enemmän. Joskus pelkkä huolellinen vedellä peseminen ja perusrasvaus tepsivät.

Oletko itse huomannut, että puhdistusmaitojen, kasvovesien ym. käyttö olisi vaikuttanut ihosi kuntoon huomattavasti, ja positiivisella vai negatiivisella tavalla?

Bilehileen mekon metsästystä

Kyllä, koska pian on tulossa syntymäpäiväni (nojaa, mitä sitten vaikka niihin on vielä yli kuukausi?), ajattelin jo alkaa etsiskellä juhlamekkoa. En edes tiedä vielä, pidänkö isot partyt, mutta minulla ainakaan bileasusteita ei ole koskaan liikaa. Tai siltä ainakin tuntuu, kun penkoo paniikissa vaatekaappiaan seuraavan päivän pippaloita varten ja mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa ei löydy...



Minulla ei ole minkäänlaista hajua, millaisen haluaisin. Paljetit, hileet, kimalle ovat aina miellyttäneet omaa silmääni, mutta ovat hieman persoonaton idea. Paljetti- tai hiletoppeja näkee jokaisissa juhlissa. Mekon pitäisi myös olla miellyttävää materiaalia (olen atoopikko, ja ihoni ärtyy todella helposti) ja mahdollisimman joustava ja ilmava, sillä tanssimiseen ja jossain määrissä myös riehumiseen (heh) se on tarkoitettu.



Alla oleva oikeanpuoleinen H&M:n putkimekko jollain tavalla näyttää minun silmääni kivalta, mutta toisaalta nuo printit ovat ehkä jo vähän ohimenevä/ohimennyt juttu omalla kohdallani. Hinta olisi kyllä mallillaan, vain 12,90 e.

Vasemmanpuoleinen suloinen löyty on asos.comista (minäkin olen sinne eksynyt kurkkailemaan, suhteellisen uusi tuttavuus tälle tyttöselle). Musta väri ilmeisestikin miellyttävää minua noissa mekkosissa, sillä mitenkään tietoisesti en valinnut sitä. Kuitenkin katsoessani mekkoja Asokselta, aloin miettiä, miksi mekon täytyisi olla ehdottomasti juhlava paljettikoristeluineen kaikkineen? Allaoleva mekko on hieman tunikamainen, ehkä jopa aavistuksen arkinen, mutta kokonaisuudessaan suht persoonallinen yksilö. Näyttää mielestäni aika veikeältä päällä, ei sitä perusjuhlavaatekamaa, enkä ainakaan joudu vartioimaan juhliessani, ettei mekko ole valahtanut liian alas...

Saa nyt nähdä millaisen hamosen kanssa kävelen jonain päivänä kaupasta kotiin (se päivä saattaa olla kaukana, sillä olen todella huono löytämään kivoja mekkoja). Todennäköisesti loppujen lopuksi emännöin synttärikemujani lempihameessani, jossain hauskassa paidassa ja erilaisia koruja ja killuttimia kaulassa ja käsissä roikkuen. Aikaisemmat vuodet ovat nimittäin osoittaneet, että vaikka kuinka toivoisin, täydellinen mekko harvemmin tällaisessa tuppukylässä kävelee vastaan, vaikka täällä onkin jopa 3 (!!!) vaateliikettä, joissa voin shoppailla. ;)

Loppuun vielä kuva uudesta Glitterin alennusmyynneistä ostetusta mansikka-korusta, joka on aivan nam ja johon sain idean joltain bloggaajalta... Virkistäkää muistiani, kenen tavaramerkki on hauska punainen mansikkariipus?

Inhoan kameraani, inhoan valaistusta, inhoan kaikkea. Tämä vuodenaika on niin huono valokuvaukselle, valotus vääristyy täysin ja kamerakin haluaa kökköillä, luoja, miten epätarkka kuva. Noh, ehkä te jotain saatte selville tuosta korusta.

Stop! Kurvaa Mintun kevätarvonnan kautta! http://go4itvol2.blogspot.com/2008/01/kevtarvonta.html

Kouluun pukeutumisesta (paluu arkeen, kyllä vaan)

Niinpä, teistä muista en tiedä, mutta tämä tyttö palasi vastahakoisesti koulun penkille tänä aamuna kello yhdeksän. Aamulla väsytti ihmeen vähän, olin melkein valmistautunut heittämään kylmää vettä päälleni tai kierimään ulkona lumihangessa, jotta heräisin, mutta näitä keinoja ei yllätyksekseni tarvittu. Koulussa luvassa oli "ihanaa" arkista puurtamista mm. historian parissa, mutta onneksi valinnais-kotitalous pelasti päivän.


Ajattelinkin kirjoittaa vähän (tai ehkä vähän enemmänkin, jos sille päälle satun) kouluun pukeutumisesta. Niin tytöt kuin pojatkin uskaltamalla pukeutua omalla tavallaan kouluun, saavat kuulla siitä tai vähintään halveksuvia katseita peräänsä. Massapukeutuminen on sitä turvallisinta, silloin kukaan ei ainakaan sano pahasti, pistetään vain samat vaatteet päälle kuin kaverillakin, ja eikös sen Vero Modan hupparin täydy olla aika tyylikäs, kun kaikilla on sellainen?


Aluksikin pojat. Ne kundit, jotka viitsivät katsoa vähän tarkemmin pukeutumistaan ja esimerkiksi aamulla väkertävät lakalla ja geelillä hiuksensa hauskaan kampaukseen, saavat kuulla olevansa homoja ja fruittareita (ja omassa koulussani "fruittari" on jostain syystä pojille niitä pahimpia mahdollisia titteleitä). "Hintti" ei tarkoitakkaan henkilöä, joka on kiinnostunut samasta sukupuolesta, vaan poikaa, jolla on Lacostet jalassa. Huoh.


Miten me tytöt sitten? Pidämmekö enemmän Eetusta, joka on satsannut aamulla pukeutumiseen vähän kauemmin kuin 5 minuuttia vai Heikistä, jonka hiukset ovat vielä unisessa takussa ja päällä aina ne samat collegehousut ja paikallisen lätkäjoukkueen huppari? Itse tiedän todellakin vastauksen, mutta silti jostain kumman syystä kuulen myös tyttöjen homottelevan "Eetun" kaltaisia kundeja ja suorastaan arvostavan niitä "kunnon jätkiä", jotka ei vät välitä pukeutumisestaan, vaan keskittyvät olennaisimpiin asioihin. "Toihan on kuin joku tyttö, korvis ja kaikki", voin hyvin kuulla osan luokkalaisistani tytöistä sanovan näkiessään fruittarin. Onko huolellinen ja tyylikäs pukeutuminen vain tyttöjen hommaa?




Älä pukeudu näin kouluun! Sinua pidetään friikkinä inkkarityttönä!


Naispuoliset henkilöt ovatkin sitten luku aivan erikseen. Tyttö, joka pukee päälleen jotain muuta kuin paikallisesta Vero Modasta tai Seppälästä hankittua, on usein juuri se sama tyttö, jota katsotaan pitkin nenänvartta. Jostain kumman syystä koulussani tai edes kaveripiirissäni ei arvosteta erilaisten tai uusien vaatteiden/trendien kokeilemista, vaan ollaan heti arvostelemassa sitä onnetonta, joka pisti päälleen kirpputorilta hankitun hauskan hameen. Tyylikkäänä ja muodikkaana nähdään perusfarkut, hupparit ja t-paidat, joissa on printtikuvioita, tennarit... Juuri niitä vaatteita, joista on tullut hyvin massaa ja jotka saa helposti napattua mukaan kotikaupungin liikkeistä. Korkeavyötäröiset housut ja hameet? Tunikat? Over size villapaidat? Kaikki hauskat tyylit, joita itse voisin kokeilla, ovat koulussa "mustalla listalla". Se, joka pistää päälleen massasta poikkeavaa saa osakseen joko pilkallisia, halveksuvia tai sääliviä katseita (jälkimmäisiä lähinnä kavereilta, jotka supattelevat tunnin aikana kunpa Liisa olisi laittanut jotain normaalimpaa päälle).


En tietenkään itsekään pidä kaikkien ihmisten tyyleistä, vaikka ne olisivatkin erilaisia ja massasta poikkeavia. Arvostan kuitenkin sitä, että joku on löytänyt oman tyylinsä, oman juttunsa tai kokeilee jotain uutta - en tyrmää sitä heti, suoralta kädeltä. Kauheintahan juuri olisi se tilanne, joka lähestyy omassa koulussani - kaikilla on päällä se sama Vero Modan paita.


Oletko sinä huomannut koulussasi tällaista "erilaisten pukeutujien" halveksumista vai olenko vain itse kehittellyt vilkkaassa mielikuvituksessani tällaista teoriaa? Pukeudutko kouluun rohkeasti, oman tyylisi mukaisesti, vai onko turvallisin, massanmukaisin se paras?


PS. Tähän loppuun olisi sopinut niin mainiosti oma kuvani tämän päivän asusta, joka päällä talsin kouluun, mutta kamera ei suostu yhteistyöhön; akku oli loppunut juuri sopivasti perheeni uuden vuoden kuvailun jälkeen. Jäljelle jää siis ainoa, köyhä vaihtoehto: kuvailen hieman asuani. Eli, jalassa oli perusfarkut (valitettavasti en tällä hetkellä housupuolella omista kuin tuollaisia tavanomaisia), musta t-paita, jossa on korkea kaulus ja napitus niskassa, liila neuletakki, jossa 2/3 hihat + neuletakin kanssa samaa sävyä oleva ihana käsikoru (joululahja pikkuveljeltä!) ja hopea omenariipus. Kuulostipa tylsältä ja massalta kun sen kirjoitin, mutta tarkastellessani asua aamulla peilistä se näytti kivalta...



Kuvat: http://www.hel-looks.com/