Tässä siis nyt tämä alkuperäinen teksti:
Tämä postaus poikkeaa nyt vähän tästä muoti-teemasta, mutta toisaalta sairaalloinen laihuus on tämänhetkinen median luoma kauneusihanne, jota esimerkiksi suurinosa malleista edustaa. Kukapa ei tuntisi itseään pyöreäksi katsellessaan hoikkia kaunottaria loputtoman pitkillä ja täydellisillä säärillä niin lehdissä ja tv:ssä?
Sanoisinko, että laihanpuoleisia malleja.
Ennen en ajatellut painoani (mikä ei ole oikeastaan ihme, kun ikää on vasta 15), osittain, koska en ajatellut ulkonäköasioita, osittain koska olin 'normaali' ja se riitti. En ollut pulluka, en laiheliini. Olin se tavis sieltä keskeltä. Nykyään kuitenkin olen jotenkin alkanut imeä itseeni noita vääristyneitä käsitteitä siitä, millainen on normaalipainoinen. Vaikka painoindexini on aivan normaalipainoisen alarajassa, tuntuu, että ylimääräistä on mahassa ja reisissä. Näen itseni peilistä tavallisena, tavallisen pyöreänä. Se ei kelpaa.
Tammikuussa aloitin näinkutsutun "totaalilakon" (kyllä, oma termini), joka kieltää kaiken limuista pizzaan. Karkit, sipsit,jätskit, pirtelöt, popparit, munkit, donitsit... En niinkään painon takia, vaan koska ahdistuin ainaiseen herkkujen syöntiin; tuntui, että joka päivä ahmin pizzaa tai mutustin irttareita. Joulun alla olevan koeviikon vedin läpi kunnialla karkkien ja muiden "herkkupalkintojen" voimalla. Tammikuussa tuntui, että kaupassa himoitsin jokaista sipsipussia ja limupulloa, mutta ne syötyäni olo oli niin fyysisesti kuin henkisesti paha. Sen herkuttelun ajan oli hyvä olo, mutta sitten sorruin taas ajattelemaan kaloreita, rasvaa, sokeria. Miksi minä olen tällainen herkkuperse, miksi?
Nyt, kun herkut on jäänyt, olen alkanut ajatella liikunnan määräni. "Onhan se aika alhainen, parit hikitreenit viikossa ja päälle vain jooga..." "Jotkut käy joka päivä juoksemassa..." Katsoessani peilistä mietin, miksen enää näe itseäni kauniina kuten ennen. En ole mielestäni lihava, mutta olen jotenkin tavallinen, ja se on melkein pahinta. Olla normaali, tavis, persoonaton. Tämä vääristynyt omakuva näkyy myös pukeutumisessani; en löydä mitään kivaa päälle pantavaa, eikä pukeutuminen oikein edes kiinnosta. Vaatekaappi on täynnä tylsiä vaatteita.
En tiedä, mihin suuntaan kulkea. Toinen puoli minusta haluaa rynnätä urheilemaan, pitämään kiinni lakostani, elämään näennäisesti terveellisti. Toinen puoli kuitenkin haluaa, että olen jotakin muuta kuin vain hyvännäköinen vartalo. Lakkoni on ajamassa minut hulluksi, ajattelen koko ajan, mitä saan syödä, mitä en, ja voisinko kuitenkin ostaa pienen suklaapatukan. En myöskään jaksaisi aina miettiä urheilua. En ole lihava, minulla on hyvä kunto. Miksi siis jaksan valittaa ja surra liikunnasta?
En halua muuttua langanlaihaksi luurangoksi, mutten myöskään lihoa palloksi, vaan haluan lakata huolehtimasta syömisistäni ja liikkumisistani. Haluaisin olla tyytyväinen valintoihini, enkä jatkuvasti kyseenalaistaa päätöksiäni. Nyt olen epävarmuuden huippu, ja olen huomannut, että se näkyy myös vaatekaupoissa (no, nyt päästiin takaisin tämän blogin aiheisiin): en tiedä, mitä haluaisin sovittaa, mikä olisi kiva vaate, kaikki vain ovat "ihan ok" ja lipuvat ohi. Siirryn rekistä toiseen ja kolmanteen, mitään löytämättä.
PS. Katsokaapa huviksenne edellisen inspiraatio-postauksen vikaa kuvaa tytöstä, jolta sain mielestäni eniten ideoita. En valinnut häntä hänen vartalonsa, vaan vaatteiden takia, mutta sattuupa olemaan melkoisen laiha tyttö...
Kuvat: http://www.taloussanomat.fi/ , http://www.elle.com/
psst. Ethän unohda Mintun meikkiarvontaa? http://go4itvol2.blogspot.com/2008/02/suuri-meikkiarvonta.html
2 kommenttia:
Urheilu ja terveellisesti syöminen ovat hyviä ja tärkeitä asioita, niin kauan kun ne pysyvät järkevissä rajoissa. Jos haluaa laihduttaa, se on tehtävä myös "järkevästi", syömällä terveellisesti, jättämällä turhat herkut ja välipalat pois ja liikkumalla riittävästi.
Tekee kuitenkin mielelle enemmän hyvää, kuin ruumiille pahaa myös herkutella välillä. Itseä täytyy hemmotella joskus, ja mielellään säännöllisin väliajoin ;o sen takia esimerkiksi karkkipäiväperiaate on hirmu hyvä, silloinkin kun haluaa laihtua.
On turha ruoskia itseään liikaa, ehdottomasti varsinkin silloin, jos ei ole pahemmin mitään ylimääräistä painoa, mistä pitäisi päästä eroon.
Terveelliset elämäntavathan ovat ihan eri juttu, kuin joku kivennäisvesi- tai näkkileipädieetti.
Toki silloin varhaisteini-iässä tuli karkkilakkoiltua ja neuroiltua omasta ulkomuodosta ja painosta paljon, en kyllä muista koskaan saavuttaneeni niillä juurikaan mitään. Itte oon nyt viime aikoina kuitenkin alkanut kiinnittää taas paljon huomiota syömisiini ja liikkumiseeni, ja tulokset ovat alkaneet tuntua ihan jo parissa viikossa. Enemmän ehkä henkisesti, kuin fyysisesti ;o tärkeintähän onkin se, että on henkisesti hyvä olla ja että näyttää omasta mielestä hyvältä, ei sillä ole väliä mitä joku painoindeksi sanoo :>
pnkd, kiitokset kannustavasta ja fiksusta kommentista :) (Ja sanon vain, että nyt tilanteeni on kyllä parempi, ehkä kirjoitin postauksen jotenkin alakuloisena tai muuten vain huono päivä-fiiliksellä.)
Lähetä kommentti